Anna Ystävämme
Anna Shirley, Vihervaaran Anna, Anna ystävämme... Kukapa
meistä romantikoista ei olisi lukenut noita L. M. Montgomeryn (1874-1942)
ajattomia tyttökirjaklassikoita! Nostalgian aallot oikein lävistivät selkäpiini,
kun palasin Vihervaaraan vuosien jälkeen, tällä kertaa elokuvan muodossa eräänä
sairastelupäivänä. Vanhempani olivat hankkineet jostain Anna Ystävämme –dvd:n ja aivan pakkohan se oli lainata heiltä.
Kevin
Sullivanin ohjaama Anna Ystävämme
-elokuva/minisarja pohjautuu siis kanadalaisen Montgomeryn kirjasarjaan, jonka
päähenkilö on Prinssi Edvardin saarelle adoptoitu orpotyttö Anna Shirley.
Punapäinen Anna rakastaa kirjallisuutta ja on hyvin temperamenttinen ja
itsepäinen, mutta pehmenee vanhemmiten. Sekä kirjoissa että elokuvassa parasta
on kuitenkin idyllisyys ja miljöö. Hankaluudet ovat verrattaen pieniä ja
Prinssi Edvardin saarelaiset tuntuvat elävän Herran kukkarossa. Kaikki on
ihailtavan kaunista ja viatonta. Kirjoissa kyllä vilahtelee myös karumpia
teemoja kuten orpous, ilkeily, juoruilu, katkeruus, sairaudet ja kuolema,
loppupäässä myös ensimmäinen maailmansota, mutta Annan ehtymätön mielikuvitus
saa silti kaiken näyttämään kauniilta! Pahat asiat eivät ole pääosassa, joten
niitä tuskin huomaa. Näkökulma on myönteinen ja Annan rakkaus- ja luomistuskat
ehkä suurimpia murheita, nekin enimmäkseen johtuvat vain Annan syvästi
tuntevasta luonteesta. Anna-kirjat ovat viimeisiä osia lukuunottamatta
aikalaisromaaneita 1900-luvun alkupuolelta. Ne ovat siten myös mainiota
ajankuvaa.
Kun
olin katsonut Anna-elokuvan, jonka olin nähnyt joskus nuorempana tv:stäkin,
teki mieli selailla myös kirjoja. Ne ovat yksiä harvoista nuortenkirjoista,
joita minulla on kirjahyllyssäni edelleen (neljä ensimmäistä osaa kahdeksasta.)
Olen saanut niitä nuoruusvuosina lahjaksi ja säilytän ne iloiten vaikken
olekaan vuosiin lukenut niitä läpi. Vihervaaran Anna on vaan sellainen
tietynlainen must-juttu kaltaiselleni kirjoittajalle. Ehkä palaan kirjoihin
tarkemmin sitten kun omat tyttäreni ovat lukuiässä. Toivottavasti Anna-kirjat
kiinnostavat vielä monia sukupolvia. Satavuotiainakin ne tuntuvat
kuitenkin ajattomammilta kuin vaikkapa monet 1990-luvun nuortenkirjat. Luin
itse Anna-kirjoja eniten varmaan yläasteen aikana ja Anna olikin minulle mainio
esikuva määrätietoisesta haaveilijasta, jolla oli kirjallisia unelmia – ja joka
lopulta sai elämänsä rakkauden. Annaan on helppo samastua. Lempparini
Anna-kirjoista olikin Annan unelmavuodet,
kai juuri siksi, että vihdoin Anna ja Gilbert...
Aikuisen
näkökulmasta Anna-kirjat tuntuivat nyt jopa hieman pitkäveteisiltä vaikka
nuorena rakastin niitä. Ehkä siksi, että kouluikäisen Annan murheetkin ovat
aika pieniä. Olen kai selvästi yli kohderyhmän keski-iän. Viimeisiä osia en
edes tullut koskaan lukeneeksi kunnolla, koska Anna jäi niissä jo sivurooliin,
sääli sinänsä. Anna kuitenkin oli juuri se henkilö, jonka takia noita kirjoja
niin rakastin. Niinpä minulle Anna-kirjat ovat nimenomaan ne neljä ensimmäistä. Eli Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Annan unelmavuodet ja Anna opettajana.
Vaikka kirjat tuntuivatkin nyt hieman koukeroisilta (muistoissani ne ovat
silti täydellisiä), kuitenkin elokuva oli minusta nyt aikuisenakin edelleen
aivan ihana! Musiikki ja maisemat ovat niin kauniita ja näyttelijät sopivat
rooleihinsa täydellisesti, Megan Follows Annana ja Richard Farnsworth Gilbert
Blythenä. Myös Marilla ja Matthew ovat aivan omia itsejään elokuvassa. Mutkia
oli vedetty elokuvaa varten sopivasti suoraksi. Oli kiinnostavaa havaita, että
nyt nuori Anna vaikutti elokuvassa jopa raivostuttavan itsepäiseltä, ylpeältä
ja oikukkaalta varsinkin Gilbertiä kohtaan, kun nuorempana pidin Annan käytöstä
ihan oikeutettuna, jopa ihailin sitä. Onneksi vanhemmiten Annankin mielipiteet
kypsyvät hieman joustavammiksi ja pehmeämmiksi, ehkä samoin on käynyt
lukijallekin.
Haluaisin kovasti nähdä myös dvd-sarjan myöhemmät osat, Anna Ystävämme
–jatko-osa ja Anna Ystävämme
–tarina jatkuu, mutta niitä ei tunnu
löytyvän oikein mistään, ei edes kirjastosta. Joka tapauksessa Anna
Ystävämme on valloittavan ihana elokuva
pienestä orpotytöstä, josta kasvaa älykäs romantikko ja kynäniekka, unelmia ja
rakkautta unohtamatta.
”Gilbert veti Annan lujasti itseään vasten ja suuteli
häntä. Sitten he lähtivät hämärissä kulkemaan kotiin päin. Vieretysten kuin
morsiuspari he vaelsivat mutkittelevaa polkua, jota reunustivat maailman
kauneimmat kukat, ja samosivat yli niittyjen, joiden yllä puhalsi toivon ja
muistojen lauha tuuli.”
(katkelma L.
M. Montgomeryn kirjasta Annan unelmavuodet)
Kommentit
Lähetä kommentti