Lastenkirjat: Onnenpäivä

Tämänkertainen lastenkirja onkin ihan uusi tuttavuus, Kariston tänä vuonna julkaisema ihana Onnenpäivä. Danny Parkerin kirjoittama ja Freya Blackwoodin kuvittama kirja on minusta jotenkin ihan täydellinen pienten lasten kuvakirja. Pääosa onkin ehdottomasti kuvilla, tekstiä kirjassa on keskimäärin vain 1-2 lausetta aukeamalla. Helppo siis lukijankin kannalta. Tässä kirjassa silti kiehtoo jokin, koska niin minä kuin lapsetkin jaksamme kuunnella ja katsella viehättävän kirjan läpi yhä uudestaan.

Onnenpäivä on oikeastaan kirja downshiftaamisesta. Suurin muoti-ilmiö tuon sanan kohdalla on kai mennyt jo hieman ohi, mutta lapset ovat mestareita downshiftaamisessa. He eivät välitä kiireestä tai aikatauluista, vielä vähemmän siitä mitä pitäisi tehdä milloinkin. Eikä aikuisten tarvitse aina tunkea itseään joka väliin. Lapset antavat mielikuvituksen ja intuition johdattaa. Se on vapautta turvallisissa rajoissa. Sitä läsnäolon taitoa aikuinen voi vain kadehtia. (Ei, väärin meni: aikuinenkin voi opetella olemaan läsnä hetkessä, se ei ole lapsen yksinoikeus!) Itse kirjassakin on downshiftattu: ei ole tungettu sivuja täyteen vaan ainoastaan yksi ajatus per sivu. Siihen voi keskittyä, mutustella rauhassa. Yksinkertaisuudessaan syvällinen kirja. Sellaisiahan hyvät kirjat ovat.

Kirjan kuvat on piirretty ihanasti vähän sinne päin. Ne ovat idyllisiä mutta eivät tarkkoja. Piirrosjälki on dynaamista kuten koko kirjakin. Kolme lasta viettää vapaapäivää. Maisemat ovat kauniita. Lapset nukkuvat samassa sängyssä pitkin poikin. Tavaroita on levällään ja kaikki on vähän sinne päin. Ei niin justiinsa. ”Ei haittaa, jos jotain menee rikki, aina voi korjata”.

”Aurinko paistaa ja aamupalan voi syödä ulkona”

”Ilma on raikasta, on helppo hengittää”

”Edessä on koko pitkä päivä ja saa vain leikkiä”