Vaiennetut äänet - kiinalaisia naiskohtaloita
”Luulen että haava käsivarressani on tulehtunut hiukan. Se
on ärtynyt suureksi punaiseksi juomuksi ja kirjoittaminen on hyvin epämukavaa.
Silti sanoin sairaanhoitoharjoittelijalle, joka vaihtoi siteen, että olin aivan
kunnossa ja haavaan ei tarvinnut lisätä salvaa. Yllätyksekseni tyttö uskoi
minua! Pitkähihainen sairaalan pyjama peittää käsivarteni täysin.
Toivottavasti onnistun.
”Kärpäset ovat melkoisia taudinkantajia.” Lääkäri Yun sanoista sain
ajatuksen ja olen päättänyt kokeilla onneani. En välitä seurauksista. Kuolen
mielummin kuin menen kotiin.
Aion murskata suuren kärpäsen haavaani.”
”Onnistuin! Kuumeeni on noussut nousemistaan jo kaksi
päivää. Olen hyvin sairas mutta onnellinen.”
Ylläolevat lainaukset ovat
kiinalaisen Honxue-tytön päiväkirjasta, viimeisiä merkintöjä ennen hänen
kuolemaansa verenmyrkytykseen. Kiinan kadotetut tyttäret –postaus on ollut ylivoimaisesti luetuin blogissani,
joten jatkan kiinalaisten tositarinoiden käsittelyä vielä Xinranin ensimmäisen
kirjan Vaiennetut äänet, kiinalaisia naiskohtaloita (2003) parissa. Kiinan kadotettujen tyttärien tapaan tämäkin kirja koostuu useista eri tarinoista
sekä yleisemmästä kiinalaisen naiskuvan kartoittamisesta. Hieman Xinran
valottaa myös omaa taustaansa. Koska Kiinassa on perinteisesti ollut vaikea
puhua avoimesti tunteista, Xinranin ei ollut helppo löytää haastateltavia
perinteisellä tavalla. Hän onkin tutustunut näihin tarinoihin kautta rantain
vuosien varrella, voittanut toimittajamatkoillaan ensin naisen luottamuksen ja
hienotunteisesti saanut tämän avaamaan sydämensä.
Xinran toimitti
Kiinan-vuosinaan pitkään hyvin suosittua radio-ohjelmaa Yötuulen sanoja, jossa hän luki ja kertoi tapaamiensa naisten
tarinoita (kansantasavallan sensuurin sallimissa rajoissa). Ohjelman kautta
Xinran alkoi saada kuulijoilta pinoittain nimettömiä kirjeitä, joissa nämä
avasivat kovia kokemuksiaan. Myös 1970-luvulla kuolleen Honxuen
päiväkirjamerkinnät olivat tälläisen nimettömän lähettäjän paljon myöhemmin
Xinranille toimittamassa paketissa. Tarina on niin lohduton, että sydämeen
sattuu. Tyttö, jota isä on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen mitä
nöyryyttävimmillä tavoilla, löytää sairaalasta ainoan turvapaikan ja haluaa
päätyä sinne aina kun mahdollista. Kukaan perheen ulkopuolinen ei tiennyt, ei
auttanut.
”Jos minulta kysyttiin, pistokset, pillerit ja
verinäytteet voittivat kaikki elämän isäni kanssa. Niinpä aloin tahallani
vahingoittaa itseäni yhä uudelleen. Talvella kylvin kylmässä vedessä ja seisoin
sitten ulkona lumen ja jään keskellä, syksyllä söin pilaantunutta ruokaa,
kerran työnsin epätoivoisesti käteni putoavan raudankappaleen alle jotta se
leikkaisi käteni poikki ranteesta. - - - Sillä kertaa voitin kuusikymmentä
turvallista yötä.”
Honxuen viimeisimmät
päiväkirjamerkinnät viittavaat siihen, että pitkän sairaalajakson jälkeen hänet
oli määrä kotiuttaa, mutta hän ei kerta kaikkiaan kestänyt ajatusta. Kuolema
oli parempi vaihtoehto, kun murheellinen äitikin vain sanoi, että eläimellisen
isän teot on kestettävä ”koko perheen turvaksi”. Tytön paras ystävä oli
sairaalan kärpänen.
Takakansitekstissä on Amy
Tanin sitaatti: ”Nämä tarinat on pakko lukea”. Yhdyn siihen, vaikka lukeminen ei olekaan helppoa tai kevyttä. Tämä
kirja on jotenkin vielä vaikeampi kuin kadotetut tyttäret, vielä lohduttomampi ja surullisempi, jos edes voi
olla. Molemmat Xinranin kirjat saavat minulta ”luettu yhdeltä istumalta” –kunniamaininnan,
mikä on aika harvinainen meriitti. Jokainen kirjan tarinoista on erilainen,
omalla tavallaan puhutteleva. Teemat ovat rankkoja: insesti, uskottomuus,
alistetut avioliitot, naisen arvon mittaaminen hyödykkeenä, korruptio, puolueen
vuoksi menetetty rakkaus, raastava kaipuu, itsemurha, köyhyys, epätoivo,
maanjäristyksen tuhoamat perheet...
Jotkut kestävät, toiset kaatuvat, kun tarpeeksi painetaan. |
Kaiken epätoivon keskellä
kytee kuitenkin mahdollisuus muutokseen. Toivon kipinöitä. Xinran otti merkittävän askeleen julkaistessaan tämän kirjan ja herättäessään lukijoissaan
ajatus- ja tunnemyrskyn. Jo Xinranin Kiinassa toimittama radio-ohjelma oli varsin
rohkea verrattuna maan yleiseen mediaan, mutta tiukat säännökset kahlitsivat
kuitenkin toimittajien työtä niin, ettei tällaisten kirjojen vapaasta julkaisemisesta
olisi tullut Kiinassa mitään. 1990-luvun lopulla Xinran muutti Englantiin
voidakseen kokea vapaan yhteiskunnan ja julkaista pelkäämättä kirjan
maannaistensa kohtaloista.
Lontoossa
asuessaan Xinran huomasi, että länsimaisilla naisilla on kyllä kiinnostusta
ymmärtää kiinalaisia sisariaan, mutta näitä tuntuu ympäröivän salaperäisyyden
huntu. Vaikenemisen kulttuurin ja inhimilliset tunteet mitätöivän politiikan
takia tietyistä asioista ei ole voinut puhua. Xinranin kirja valottaa
tavallisten kiinalaisten naisten sielunelämää: mihin he uskovat, mitä he
toivovat, kuinka he rakastavat ja kaipaavat. Xinranin elämänmittaisen, sisältä
päin tehdyn tutkimustyön tulokset kertovat Kiinasta vielä jotain syvempää kuin
turistimatkoilla nähdyt terrakotta-armeijat, teelaadut ja kielletyt
kaupungit.
Vaiennettujen äänten
tarinoita yhdistää mielestäni kaksi laajempaa teemaa: naisen mitätön,
tunnustamaton arvo niin perheessä kuin yhteiskunnassa sekä vääristynyt tai
olematon käsitys seksuaalisuudesta. Tässä katkelma Xinranin radio-ohjelmaan
jostakin syrjäkylästä lähetetystä kirjeestä:
”Täällä on vanha, kuusikymmentävuotias raajarikko, joka
osti hiljattain nuoren vaimon. Tyttö on todella nuoren näköinen. Hänet on
varmaankin siepattu. Tällaista sattuu täällä useinkin, mutta monet tytöt
pakenevat. Vanha mies pelkää, että hänenkin vaimonsa karkaa, joten hän on
kytkenyt tytön paksuun rautaketjuun. Painava ketju on hiertänyt hänen
vyötärönsä vereslihalle, niin että veri tihkuu vaatteiden läpi. Luulen, että
hän kuolee siihen vielä. Olkaa kiltti ja pelastakaa hänet.
Älkää kuitenkaan missään tapauksessa mainitko tästä radiossa. Jos
kyläläiset saavat tietää, he ajavat perheeni pois.”
Kiinassa on välittäviä,
hyviä miehiä, mutta liian paljon myös niitä, joille vaimo on vain
välttämätön statussymboli ja lisääntymistyökalu. Poliisin moraali on monessa
paikassa hyvin kyseenalainen eikä virkavallalta saa itsestäänselvästi apua
esimerkiksi perheväkivaltaan, jos tästä edes uskaltaisi kertoa. Vaimon ja
lasten pahoinpitely on varsinkin ennen ollut perheissä yleisesti hyväksyttävä
keino, jolla mies ”pitää järjestystä”. Monet vanhat naiset ovat eläneet
kiinalaisen sananparren mukaan, joka kertoo ”katkerasta vaimosta, joka kestää
anopiksi asti”. Aviomiehen törkeä uskottomuuskin voi helposti kääntyä vaimon
syyksi ja vaimo saa lopullisesti tahratun maineen erityisesti, jos vaikeasti
saatavaan avioeroon päädytään. Naisen, erityisesti rahattoman naisen, oikeusturva on hyvin hataralla pohjalla
asiassa kuin asiassa.
Jotkut
naiset ovat sinnikkäitä ja selviävät varsinkin koulutuksen avulla pitkälle
yksinkin vaikka miehet olisivat kohdelleet heitä kaltoin. Älykkäät ja ahkerat naiset voivat menestyä myös liike-elämässä tekemällä kovasti töitä, vaikka kiinalaiset miehet eivät omanarvontuntonsa vuoksi
pidäkään itseään menestyneemmistä naisista. (Silmääni osui muuten uudehkossa
Anna-lehdessä, nro 36, Sara la Fountainin haastattelu, jossa hän totesi lähes
samat sanat puhuessaan itsestään. Naisen pärjääminen on
kai täälläkin edelleen kova pala joillekin miehille.) Kiinassa monen menestyneen
bisnesnaisen polku huipulle on ollut kivikkoinen. Tässä katkelma Xinranin ja
erään muodinmukaisen, menestyneen, mutta ex-miestensä tahoilta kovia kokeneen
liikenaisen keskustelusta:
””Ihmisille ei tule mieleen, millaisen hinnan olen
joutunut maksamaan.”
Nyökkäsin. ”Sanotaanhan, että naisten on aina uhrattava tunne-elämänsä
menestyäkseen.”
”Kiinassa niin on melkein aina”, Zhou Ting sanoi valikoiden sanansa
huolella.
”Jos joku nainen kysyisi menestyksenne salaisuutta, mitä vastaisitte?”
”Että ensin on piilotettava herkät naiselliset tunteensa, jotta lehdistö
voi haukkoa henkeään ällistyksestä erilaisuuden edessä. Sitten pitää repiä
sydän rinnasta ja luoda kunnon uutistapaus. Vanhoja haavoja tulee hyödyntää
bisneksenä: niitä on esiteltävä yleisölle, suruistaan pitää iskeä tarinaa.
Ihmisten voivotellessa kärsimyksen merkkejä voi lyödä tuotteensa tiskiin ja
viedä rahat.””
”Moni luulee, että menestyneet kiinalaisnaiset välittävät
vain rahasta, mutta aniharva ymmärtää, miten paljon he ovat kärsineet
saavuttaakseen asemansa.”
Kiinalaisten perinteisestä
(sekä kansantasavallan lietsomasta) tavasta tai jopa pakosta piilottaa tai
mitätöidä luonnolliset romanttiset tunteet on seurannut paljon ongelmia naisten
elämään. Moni avioliitto on ollut järjestetty, ostettu tai pakotettu eikä puolisoiden
välille ole syntynyt tunneyhteyttä. Miesten väkivaltaisuus ja oikeus ”käyttää”
naisiaan miten haluavat eivät ole auttaneet asiaa. Seksuaalisuudesta tai edes
murrosiän tuomista muutoksista ei ole annettu (en tiedä 2000-luvun tilannetta)
minkäänlaista tietoa koulussa eikä kotona. Kirjassa kerrottiin
yliopisto-opiskelijasta, joka teki itsemurhan, koska oli tuottanut
vanhemmilleen häpeää poikaystävän annettua julkisesti suukon tytön otsaan. Se
oli ollut liikaa eikä tyttö kestänyt menettää kasvojaan vanhempiensa edessä.
Toinen kiinalainen yliopisto-opiskelija tiedusteli hätääntyneenä, menettääkö suudelmasta
neitsyyden.
Moni
nuori nainen on myös joutunut traagisiin hankaluuksiin ”ajauduttuaan” raskaaksi
nuorella iällä, koska ei ole tiennyt, miten raskaaksi voi tulla. Pelko on
herännyt vasta vatsan kasvettua. Rakkautta vannoneet poikaystävät yleensä
häipyvät teille tietämättömille tässä vaiheessa ja naisen koko tulevaisuus voi
olla pilalla opiskelujen, töiden saannin ja avioliiton osalta. Kuka haluaisi
yhden lapsen politiikan maassa mennä naimisiin naisen kanssa, jolla on jo
rekisteröity lapsi? Se tarkoittaisi automaattisesti, että aviomies ei voisi
saada vaimonsa kanssa omaa jälkeläistä. Kiintiö ja "kansan etu" jyräävät joustamattomina yksilön yli.
Xinran
kuvaa hyvin, miten sekaisin rakkaus ja seksuaalisuus Kiinassa ovat olleet.
Tietämättömyyden lisäksi tunnekylmä kasvatus ja luonnollisten tunteiden pakkotukahduttaminen ovat aiheuttaneet
paljon kaikkea pahaa ja vääristynyttä – raiskauksia, lasten hyväksikäyttöä,
syrjähyppyjä, riippuvuuksia, seksuaalisuuden yli- ja alikorostumista... Kiinassa ei ole ollut mitenkään itsestään
selvää, että olisi voinut mennä naimisiin rakastamansa henkilön kanssa. Monet
naiset eivät ole koskaan kokeneet tervettä, rakastavaa, tasavertaista, molemmin
puolin kunnioittavaa parisuhdetta.
Tietämättömyyden
lisäksi Xinran kertoo yliopisto-opiskelijoita haastatellessaan huomanneensa,
että aivan tietämättömien nuorten naisten lisäksi on suurissa kaupungeissa
yleistynyt myös toinen ääripää – erittäin rohkeat ja kokeneet nuoret naiset,
jotka puhuvat rivosti ja yrittävät hankkia mahdollisimman paljon erilaisia
seksikokemuksia irtosuhteissa. Ehkäisyvälineiden yleistyttyä kaupungeissa tämä
on erilailla mahdollista kuin ennen. Xinran uskoo tämänkin ilmiön olevan
seurausta yhteiskunnan ja perheiden tunnekylmästä ilmapiiristä. Kun tytöt ovat
astuneet täysin tuntemattomaan ja salattuun maailmaan, heille ei tunnu
mikään riittävän. He hakevat vaihtuvista fyysisistä suhteista sitä läheisyyttä,
rakkautta ja turvaa, jota olisivat tarvinneet lapsena äidin ja isän sylissä.
Vaiennetut äänet on hyvin
puhutteleva teos. Tarinat on kerrottu niin lämpimästi, niin sydämellä, ettei
niistä voi olla vaikuttumatta tai liikuttumatta. Muutama tarina tuntui niin
julmalta, että tekee pahaa ajatella, että ne ovat totta. Mutta kyllä ne ovat.
Haluaisin tietää lisää. Millaista vauhdilla länsimaistuvassa ja teollistuvassa
suurten kaupunkien ja huipputeknologian maatalousvoittoisessa Kiinassa,
maailman suurimmassa valtiossa, on nyt? Minkälaiset arvot kansantasavaltaa
tällä hetkellä puristavat? Kuinka naisen elämä kaupungissa ja maaseudulla
eroavat toisistaan nyt, 2010-luvulla? Millaiseksi nuoren sukupolven
keskustelukulttuuri on viime vuosina muovautunut länsimaisten ohjelmien ja
kirjallisuuden vaikutuksesta? Toivottavasti palaan aiheen kanssa vielä myöhemmin
ja minulla olisi silloin joitakin vastauksia - vaikka 1,4 miljardin asukkaan
Kiinaan mahtuukin niin monenlaisia kohtaloita, ettei niistä kaikista yksi
ihminen voi mitenkään päästä koskaan selville, ei edes Xinran.
Tällaisen järkyttävän
kirjan äärellä lukemaansa peilaa väistämättä aina myös omaan ympäristöönsä. Se
on kirjoittajankin mielestä varmasti toivottavaa. Tuntuu aika etuoikeutetulta
elää ns. vapaassa maassa, jossa saa uskoa kuten haluaa, lisääntyä kuten haluaa
ja periaatteen tasolla myös mahdollisuus kouluttautua hyvin avautuu kaikille.
Vaikka naiset edelleen tienaavat huonommin kuin miehet eikä heitä
lisääntymiskykynsä vuoksi haluta moniin korkean portaan työpaikkoihin, naisista
kuitenkin pidetään ja heitä myös arvostetaan tai ollaan arvostavinaan. Suomessa
on pahoinpitelyä ja perheväkivaltaa, mutta jos tapaukset paljastuvat, laki ja yleinen mielipide ovat heikomman puolella.
Byrokratiaan mahtuu porsaanreikiä ja joku jää aina katvealueeseen mutta
vähätuloisistakin sentään yritetään
pitää huolta. Ainakin puheet ovat suuret.
Korruptio
on Suomessa huomaamatonta ja hyvin peitettyä ja toivoisin voivani ajatella,
ettei sellaista olekaan. Joka tapauksessa mittakaava on aivan erilainen kuin
Kiinassa. Poliisi on lähtökohtaisesti ystävä. Sananvapaus on periaatteellinen
kansalaisoikeus vaikkei aina toteudu käytännössä. Tyttölapset ovat yhtä
arvokkaita ja yhtä toivottuja kuin pojat. Kukaan ei voi pakottaa teinityttöä
naimisiin ennalta tuntemattoman keski-ikäisen miehenroikaleen kanssa. Ei edes
maaseudulla toisin kuin Kiinassa.
Moni asia on täällä hyvin.
Silti noin puhuttelevien kiinalaisten tositarinoiden äärellä tulee
ajatelleeksi, kuinka surullisen monta yksittäisen ihmisen tai perheen tragediaa
tähänkin maahan mahtuu. Insesti. Väkivalta. Uskottomuus. Raiskaus.
Pahoinpitely. Koulukiusaaminen. Piittaamattomuus. Tappo. Itsemurha. En edes mainitse sairauksia
tai onnettomuuksia, koska niin surullisia kuin ne ovatkin, ne syntyvät eri logiikalla. Eniten vihastuttaa ihmisen ihmiselle tekemä paha teko, joka
voi suistaa itsetunnon ja elämänuskon maanrakoon. Pahimmillaan nujerrettu henkilö
päätyy itsemurhaan. Minusta teot sattuvat sitä enemmän, mitä herkemmälle alueelle
ne osuvat. Elämää opetteleva lapsi lyötynä ja kiusattuna, henkisesti alaspainettuna. Seksuaalisuuden
aluetta loukkaavat teot, pettämiset, alistamiset ja haukkumiset mukaanlukien. Lapsen hyväksikäyttöön kiteytyvät nämä molemmat: nuoresta iästä ja asemasta johtuva puolustuskyvyttömyys ja seksuaalisuuden loukkaus. Onko meilläkin tyttöjä, jotka "kuolevat mielummin kuin menevät kotiin"?
Joillakin onnettomilla varhain saadut haavat verestävät koko iän. |
Kommentit
Lähetä kommentti