Vala: Kaukainen puutarha


"Meri lepää rannalla
ja antaa kuun suudella jäseniänsä.
Olisitpa sinä meri, armaani,
ja minä onnellinen kuu!"

                        (Vala, Tahitilainen serenadi)


Runot ovat muodostuneet blogiin yhdeksi syksyn teemoista, koska olen nyt niin paljon tekemisissä runouden kanssa, kun käyn opinnoissani tällä hetkellä kahta lyriikan kurssia. Haluan nostaa esiin Katri Valan esikoiskokoelman Kaukainen puutarha (1924), koska se on ollut yksi suosikeistani! Ja runouden ystäville voin suositella tätä klassikkona, joka vähän niinkuin "pitää" joskus lukea. 




Suurin osa kokoelman runoista on hyvin voimakkaita, sillä tasapaksuus olisi ollut Valalle paheista suurin. Runoilijan tulenkantajalaisuus ilmenee kokoelmassa vahvasti: ekspressionismi, tunteet, ääripäät. Elämä, kuolema, aistit, sielu, kaipaus, rakkaus, luonto, intohimo, kauhu, eksotiikka...


"Elää, elää elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien
(---) 
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!"
                  
                    (Vala, Kukkiva maa)


"Tietä peittää valkoinen santa.
Altaasta hehkuvat gladiolusten kuvat
ja syöksyy korkea suihku
kuultavanpunaisena laskevasta auringosta.
Kohta on aivan pimeää!"

                    (Vala, Ilta kaukaisessa puutarhassa)


Katri Vala oli vapaamittaisen suomenkielisen runouden tienraivaaja. Runot nappaavat  raikkaudellaan vieläkin. Meidän lukupiirissämme yksi totesikin: Miksei nykyään enää kirjoiteta tällaisia runoja? Kieli on kaunista, luontoa kuvataan ja elollistetaan paljon. Lempparirunoni taisivat kuulua teoksen viimeiseen osastoon nimeltä Satu. Siellä on mielikuvitus ja eksotiikka päästetty valloilleen. Palavien tunteiden vastapainoksi Vala tarjoilee myös herkkyyttä, kuten ihanassa, aforisminkaltaisessa katkelmassa "Tahitilaisesta Serenadista" (ylinnä). 
            Vala pääsi tekemään joitakin Euroopan-matkoja, mutta kaukomaat jäivät häneltä näkemättä, vaikka runoissa vilahtaa Taj Mahalia, Etiooppiaa ja Tahitia. Eksotiikanpuuskassaan Vala jopa sisusti asuntoonsa egyptiläisvaikutteisen itämaisen nurkkauksen. Tulenkantajat-kirjallisuusryhmäläisten eksotiikannälän takana oli pyrkimys alkuvoimaiseen, luonnolliseen olotilaan, kauas rationalismista. Mielikuvitukselliset unelmat nähtiin tärkeinä. Kontrastina utuiselle rantaromantiikalle myös kuoleman läheisyys ja tiedostaminen ovat kokoelmassa läsnä. 
        Kaukainen puutarha on kirjoitettu vain muutamia vuosia kansalaissodan ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen, epävarmassa poliittisessa ilmapiirissä. Lienee sotien läheisyydellä ollut vaikutusta Tulenkantajienkin kauhunkokemuksiin, kuten osansa varmasti myös tuberkuloosilla ja psyykkisillä sairauksilla, joista hyvinkin moni ajan kirjailijoista, runoilijoista ja taiteilijoista sai osansa. Kaukainen puutarha on Valan esikoisteos, mutta myöhemmin hänenkin uransa ja elämänsä päättyi tuberkuloosipotilaana vain 42-vuotiaana. Ja ehtipä Valakin läpikäydä pitkän masennuskauden ennen kuolemaansa.
            Mutta Kaukainen puutarha janoaa ja julistaa vielä elämää. Kokoelman nimikin on jotenkin kaihoisa tuntien runoilijan kohtalon. Ihana, magnoliantuoksuinen kaukainen puutarha varmasti siinsi Valan muistoissa niinä keuhkoparantolan ankeina päivinä, joita hän myöhemmin tuli viettämään. Mutta onhan kukittu kerta!



"Näinä syyskesän öinä,
jolloin pimeys lainehtii talojen ympärillä
kuin musta meri
ja ikkunoista pyrähtelee lamppuja kohden
kalpeita perhosia,
näinä öinä
muistelen kesän palavia päiviä"
           
                (Vala, Syyskesän yöt)


"En vuosia, joita kahleina hautaan laahataan,
en tasaista pitkää elämää rukoile,
vain yötä ja päivää
korkeana tulipatsaana!
Jumala"

             (Vala, Rukous)


"Istahdan valkealle marmorilattialle
ja kuuntelen pepalin oksien suhinaa
uneksin rakkaudesta,
joka rakentaa haudan,
ihanan kuin Taj Mahal,
pienen ruumiini ympärille –

sitten kun olen kuollut."

                (Vala, Taj Mahal)

           



Kommentit