Jotuni: Tohvelisankarin rouva

Romeota ja Juliaa lukuunottamatta en ole juuri lukenut näytelmiä, paitsi niitä kässäreitä, joissa olen itse ollut mukana ;). Tai korjaan sen verran, että en ole moneen vuoteen lukenut näytelmätekstejä, joskus aikoinaan kyllä joitakin. Toisen lukupiirin puitteissa tulee luettua nyt jonkin verran draamaakin ja aloitimme Jotunista.


Romaaniin verrattuna näytelmätekstiä on mukavan kevyt ja helppo lukea, etenkin kun kyseessä on "kolminäytöksinen huvinäytelmä", Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva (1924). En ole nähnyt kyseistä näytelmää lavalla, mutta tuntui se toimivan paperillakin, juonessa pysyi kiinni ja tapahtumat pystyi parenteesien avulla kuvittelemaan näytelmälliseksi hupailuksi. Jotunin jättiläispaksun Näytelmät-kokoelman esipuheessa Tohvelisankarin rouvaa tituleerataan "Jotunin komediatuotannon huippuna". Kieltämättä teos on yhtä farssia – lukupiirimme kanssa laskeskelimme, että näytelmän aikaikkuna on luultavasti vain yksi päivä, mutta sen aikana tapahtuu vaikka mitä suuria mullistuksia ja tehdään (farssityyliin hätiköityjä) isoja päätöksiä.

Näytelmän nimihenkilö, Tohvelisankarin rouva, on omapäinen, itsekäs ja ahne Juulia, joka on rahojen toivossa mennyt tissuttelevan mutta leppoisan vanhan miehen, Aadolfin, kanssa naimisiin. Kun Aadolfin "varakkuus" onkin vain velkoja, yrittää Juulia päästä osingoille Aadolfin veljen, Justuksen, perinnöstä. Näytelmä onkin yhtä perinnön ja testamentin odottamista ja Justuksen kuoleman kanssa kikkailua. Juulia on kaikenlisäksi niin röyhkeä, että kosiskelee salaista rakkauden kohdettaan miltei miehensä silmien alla, mutta tämä ei ole huomaavinaan. Omat osuutensa tarinassa on myös palvelijoilla. Suorastaan absurdeja käänteitä tapahtuu ennen kuin näytelmä loppuu. Tapahtuvat asiathan ovat sikäli vakavia, mutta ne on tehty niin pelleillen, että komediallisuus jää reilusti pinnalle. Ihmisen, varsinkin naisen, ahneudesta ja röyhkeydestä tehdään rohkeastikin pilaa. Omaa etua tavoitellaan härskisti, mutta ahneella on – muistatte kyllä mikä – loppu. Jotunille pisteet oivasta dialogista, joka etenee kuin juna.

  Aadolf: Naura, naura sinä vaan. Joka ei osaa nauraa, ei vielä osaa mitään.
  Juulia: Haa, (tiiviiden huulien välistä) minä nauran! Elämä onkin vallan naurettavaa, jos sen vakavasti ottaa.   


Kommentit