Novelleja Krohnilta, Siekkiseltä, Schidtiltä

Esittelen muutaman novellikokoelman, joita olen lukenut eri kursseja, mm. lukupiiriä varten nyt syksyllä. Novellit ovat olleet aika vieras laji minulle, mutta suoraan sanottuna innostuin novelleista tyylilajina. Olen usein pitänyt novelleja vähän sellaisena jämäkirjallisuutena: kirjoitetaan aiheista, joista ei riittäisi juttua romaaniksi asti. Oikeastaan novellit voivat olla parhaimmillaan paljon osuvampiakin kuin romaanit. Kieli ja kerronta ovat yleensä tiiviimpiä jo sivumäärän vuoksi, turhia jaaritteluja hyvistä novelleista ei löydy. Eikä kaunokirjallisen tuotoksen itsetarkoitus toisaalta ole olla mahdollisimman pitkä. Jos oleellisen saa sanottua muutamassa (tai muutamassa kymmenessä) sivussa, hyvä niin. Tiivistäminenkin on taito. Novellit usein kuvaavat vain jonkin merkityksellisen pienen hetken, tuokiokuvan, elämäntilanteen, joka kertoo kaiken tai jättää sopivasti pohdittavaa. Olen toisaalta lukenut sellaisiakin novelleja, joissa päähenkilön melkein koko elämä kerrotaan parissa kappaleessa, eikä se ole tuntunut edes pinnalliselta. Kaikkea ei tarvitse selittää auki.

Tässä siis muutama, keskenään erilainen kokoelma, joista mikään nyt ei yltänyt suurimmaksi suosikkikirjakseni, mutta silti kaikista löytyi myös jotain, joka kosketti.

Leena Krohnin Mitä puut tekevät elokuussa: Seitsemän kertomusta keskenkasvuisille (2000) on hyvin tarinallinen, jopa sadunomainen kokoelma filosofisia novelleja. Ne ovat kuin sympaattisia tarinoita, joita isoisä voisi kertoa keinutuolista jälkikasvulleen. Maagista realismia on Krohninkin novelleissa, tavallisen elämän keskellä saattaa tapahtua mahdottomalta tuntuvia asioita. Siksi novellit ovatkin sadunomaisia. Paremmin perehdyin novelliin "Hyvin erikoisia ihmisiä", josta tein analyysinkin. Yksinkertaisuudessaan siinä on ideaa. Novelli kertoo kolmesta lapsesta, joilla jokaisella on jokin epätavllinen ominaisuus: ilon voimalla ilmaan kohoava Inka, Antero, jolta puuttuu peilikuva, ja Hanno vailla varjoa. Lapset häpeävät erikoisia ominaisuuksiaan mutta perustaessaan Hyvin Erikoisten Ihmisten Klubin tulee erilaisuudesta tavoiteltavaa ja hienoa muidenkin lasten silmissä. Novelli on myös elliptinen lasten kasvutarina aikuisuuteen asti. 

Raija Siekkisen Kuinka rakkaus syntyy (1991) on henkilökohtaiselta tuntuva kokoelma haikeita novelleja. Novellit kerrotaan enimmäkseen naisen näkökulmasta. Tavallisia suomalaisia naisia, rakkaus liittyy jotenkin kaikkiin novelleihin, mutta haikeus on myös läsnä. Siekkinen ei turhaan selittele auki novellejaan. Itse pidin ehkä eniten kokelman enismmäisestä novellista, "Kesän viimeinen päivä". Olen varmaan puhunut täälläkin (ainakin lukupiirissä) ties kuinka monen teoksen kohdalla tuosta Suomen lyhyen kesän symolisuudesta. Suomen suvi on oikeasti aika (masentavankin) lyhyt ja sitä on käytetty kirjallisuudessa vertauskuvana kautta aikojen. Siekkisenkin novellissa on sitä samaa kaihoa, jota kesän viimeinen päivä mutenkin aiheuttaa. Pidän muutenkin Siekkisen vertauskuvallisuudesta. Kirjailija muuten kuoli traagisesti tulipalossa.

Runar Schildtin Noitametsä ja muita novelleja yllätti, koska nimen perusteella en odottanut kauhean paljon, kun kuulin, että tämä pitäisi lukea. Nimi on aika harhaanjohtava, sillä novellit eivät sijoitu mihinkään fantasiametsään vaan 1900-luvun alun Helsinkiin, erityisesti suomenruotsalaisen yläluokan piireihin. Novellit on kirjoitettu aikalaisen silmin ja alunperin ruotsiksi, mutta suomennettu kokoelma on vuodelta 1985. Vanhan ajan Helsingin kuvauksena novellit ovat oivallisia. Schildt on kyllä taitava kirjoittaja, ei ihme, että häntä on kutsuttu "novellin mestariksi". Minulle hän tosin oli ihan uusi nimi, vähemmän tunnettu kai yleisestikin. Kirjailija muuten kuoli itsemurhaan (1925), ja yhtenä syynä siihen oli hänen kykenemättömyytensä enää kirjoittaa – ei fyysisten rajoitteiden vaan äärimmäisen itsekritiikin vuoksi. Kokoelman niminovelli, jota en tosin ehtinyt lukea kuin silmäilemällä, on ilmeisesti omaelämäkerrallinen kuvatessaan kirjalijan tuskaa työnsä äärellä. Lukupiirimme ei päässyt selvyyteen, mistä kokoelman nimi johtuu. Kokoelman teemoja: vahvoja naisia jyräämässä hieman rassukoita miehiä, haikeutta, pettymystä, rakkauttakin. Päähenkilöiden puolelle on helppo asettua. Esimerkiksi novellissa "Heikompi" oli kuvattu riipaisevasti kiltin miehen tuskaa suhteessa piittaamattomaan, röyhkeään vaimoonsa.