Wuolijoki: Niskavuoren naiset

Luin ja kirjoitin ensin Niskavuoren Hetasta, ja ajattelin, että Niskavuoren naiset (1936) jatkuisi suunnilleen siitä, mihin Heta jäi. Muumäen meininki jää kuitenkin täysin sivuun, nimittäin Niskavuoren naisissa ollaan taas päätalolla, siellä "kaikkein pyhimmässä". Niskavuoren naiset lienee tunnetuin Wuolijoen viidestä Niskavuori-näytelmästä. Suoraan sanottuna en pitänyt siitä. En tarkoita, että se olisi sinänsä huono näytelmänä, vaan että se sai minut lähes raivon partaalle epäoikeudenmukaisuuden takia. Wuolijoki on taitava näytelmäkirjailija ja annan hänelle siitä kyllä pisteet, mutta minä otan niin vakavasti tunteisiini tuonkaltaiset fiktiivisetkin tilanteet, että minun olisi paras olla lainkaan edes lukematta sellaisia. 

No mitkä tilanteet sitten saivat minut kokemaan sitä myötätuntovihaa? Loviisa on tässä näytelmässä jo vanha emäntä Niskavuorella ja hänen poikansa Aarne on mennyt naimisiin varakkaan Martan kanssa, ilmeiseti turvatun talouden, ei niinkään rakkauden takia. Aarne kuitenkin tutustuu nuoreen opettajattareen Ilonaan, jota alkaa tapailla salaa. Martta aavistelee jotain ja on tulla hulluksi mustasukkaisuudesta. Aarne kuitenkin kieltää kaiken (mikä sika! toim.huom.). Loviisa-äitikin haluaa ylläpitää suvun mainetta ja puhdasta julkisivua, vaikka poikansa hyppää yöjalassa minkä ehtii. Martan ei kuulemma pitäisi välittää, ettei tule häväistysjuttua. Epätoivoinen Martta ei kuitenkaan voi painaa asiaa villasella ja ryhtyy toimiin, ehkä melko pitkälle vietyihin sellaisiin, mutta jos muu ei auta, niin jollakin sitä on omista ja lastensa oikeuksista yritettävä pitää kiinni. Varsinainen Niskavuoren naiset päättyy vaivaantuneeseen kuulemistilaisuuteen, ja Niskavuorten naisten jatkonäytelmä, Niskavuoren leipä kertoo sitten jo ajasta, jolloin Aarne on naimisissa Ilonansa kanssa Helsingissä ja katkeroitunut Martta asuttaa Niskavuorta lastensa ja vanhanemännän kanssa. Niskavuoren leivässä kiistaa syntyy muun muassa Niskavuoren omistajuudesta Aarnen, Martan ja Loviisan välillä.

Minua raivostutti Niskavuoren naisissa älyttömästi Aarnen kevytkenkäisyys, jolla hän noin vaan lähtee "sielunkumppaninsa" mukaan välittämättä vaimostaan tai lapsistaan. Ja suvun julkisivun kiillottamisen takia Martta ei olisi saanut olla edes vihainen. Tuollainen rakkaus tai intohimo on ihan plääh, kun se perustuu vaan ohikiitäviin tunteisiin, ja sillä saa hirveän pahaa jälkeä aikaan. Ne tunteet voivat lopahtaa tai alkaa taas uudelleen jonkun toisen kanssa, jos antaa vain sydämensä harhailla. On eri kysymys, olisiko Aarnen kannattanut alunperinkään naida Marttaa, jos sydän ei ollut mukana. Olen sen verran vanhanliiton ihminen, että mielestäni jos on sitouduttu, sen olemassa olevan suhteen eteen pitää tehdä töitä ja yrittää parantaa sitä eikä haikailla salaa muuta. Toki väkivalta ym. vaikeat asiat ovat juttuja erikseen enkä nyt ala käsittelemään eroja ylipäätään. Pettäminen on kuitenkin yksi hirveimpiä asioita, joita toiselle voi tehdä. Kenenkään ei pitäisi joutua petetyksi vaan kaikki ansaitsevat sen verran kunnioitusta. Sitä paitsi mistä se uusi kumppani voi tietää, onko toinen uskollinen uudessakaan suhteessa, jos moraali ei estänyt pettämistä edellisessäkään? Onnistuneen parisuhteen kivijalka on kuitenkin molemminpuolinen luottamus. Tekisi mieli läksyttää Martan puolesta se "kunnon mies" Aarne. Missä vastuu, hyvä mies? Ajatella, miten vihaiseksi voikin tulla fiktiiviselle henkilölle...

Teema on kuitenkin valitettavsti ajaton. Minusta on muutenkin tosi kummallista, että nykyään tuntuu ainakin lööppien perusteella olevan valloilla sellaisia ajatuksia parisuhteesta, että kaikki mikä tapahtuu rakkaudesta, on ok. Vaikka kuulostaa kauniilta, se on hirveä ajatus, kun puhutaan pettämisestä ja jättämisestä. Lehdissä hehkutetaan ihan liikaa niitä "romanttisia" pareja, joiden suhde on selvinnyt alkuvaikeuksista ja kun lukee eteenpäin, selviää, että "alkuvaikeudet" olivat se, että molemmat olivat tahoillaan naimisissa ja heillä oli perheet. "Rakkaudella" voi selitellä kaikenlaista, tai antaa sen johdattaa sinne tänne tehden tuhoja matkallaan. "Rakkauden" (tai himon) takia on tuhottu hirveän paljon perheitä ja parisuhteita, jotka olisivat olleet pelastettavissa ja joilla olisi ollut toivoa esim. parisuhdeterapian kautta. Rakkaus on niin paljon muutakin kuin rakastuminen, hetken huuma tai kiihko. 

Todellinen rakkaus on täydellistä sitoutumista toiseen ihmiseen, hänen hyviin ja huonoihin hetkiinsä. Rakkaus on sitä, ettei hylkää toista, jos tulee vaikeaa vaan seisoo vieressä ja rinnakkain samaan suuntaan. Rakkaus on sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on. Nyt ja tässä. Ja jos itse on tyytymätön johonkin asiaan suhteessa, puhuu tästä rohkeasti omalle kumppanilleen eikä kasaa sisälleen katkeruuden vuorta, joka voi altistaa helpommin väärille valinnoille. Pettäminen on kuitenkin kaikkein kurjin ratkaisu, ja jos se olisi jo tapahtunut, ei kannata yrittää kriisin pelossa salata puolisolta asiaa. Tuollaiset paljastumattomat salaisuudet jäävät kuitenkin parin väliin hiertämään kivenä kengässä. Kriisihän siitä väistämättä tulee, mutta jotkut ovat silti pystyneet jatkamaan suhdetta sen käsittelemisen jälkeen ja jopa opetelleet uusia tapoja kommunikoida. Niskavuorten naisten alussa, vasta tutustuessaan hehkuvaan Ilonaan Niskavuoren Aarne sanoo, ettei "mies voi olla enää mies, kun hänellä on vaimo ja lapsia". Miten surullinen, surkea ja toivoton ajatus! Avioliitto voi olla onnellinen ja jopa hauska, mutta parisuhteesta lisää heti seuraavassa postauksessa! 

Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset, kokoelmassa Niskavuoren tarina
Love Kirjat, 1979
382 s., josta Niskavuoren naiset 67 s.


Hella Wuolijoki: Niskavuoren leipä, kokoelmassa Niskavuoren tarina
Love Kirjat, 1979
382 s., josta Niskavuoren leipä 71 s.